Necon tuotanto käynnistyi maanantaina 22.4.2024 ja ensimmäisen kohteen elementtien kokoonpano pääsi alkamaan. Tuotannon käynnistystä edeltäneet viikot ja kuukaudet on olleet kiireistä aikaa tuotantojohtaja Tomi Hintsalalle.
“Se että ollaan päästy tähän pisteeseen, on vaatinut jämäkkää jalkatyötä. Olemme Iidan kanssa mm. varmistaneet järjestelmien toimivuudet, kuten vaikka sen että tiedostot siirtyvät tuotannon koneille oikein.” kertoo Tomi.
Ruusukedon hanke, jolla tuotanto käynnistettiin pari viikkoa sitten, sisältää seitsemän paritaloa, talousrakennuksen ja autokatoksen. Tuotannon käynnistämistä on edeltänyt varsinainen kohteen suunnittelutyö, joka aloitettiin maaliskuun puolivälin tienoilla.
“Tuoteluettelo on tulossa kohta julkaisuun. Detaljiikkaa on kehitetty soveltumaan eri tyyppisille rakennuksille. Suunnitteluprosessia ja automaatiopuolta on myös kehitetty viime kuukausien aikana.” kertoo suunnittelu- ja tuotekehitysjohtaja Iida Niskanen.
“Joka ikinen kapula ja tolppa mallinnetaan ohjelmistoon. Sieltä me saadaan pitkälle automatisoituun tehtaaseen kaikki työstötiedot. Naulaukset ja sahaukset tapahtuvat täysin suunnitelmien pohjalta.”
Necolle on lyhyessä ajassa palkattu paljon uusia työntekijöitä – ja lisää tulee jatkuvasti. Maaliskuun aikana yhtiö palkkasi neljä uutta työntekijää, ja myös huhtikuussa neljä. Vaikka uusien työntekijöiden ja tuotannon käynnistämisen mukana on tullut paljon työtä, on Tomin mieli kaiken keskellä positiivinen:
“Tällä hetkellä on ihan huippufiilis. Nyt panostetaan siihen, että kaikki tulee toimimaan viimeisen päälle. Teemme töitä erittäin jämäkällä suunnitelmalla, laatua unohtamatta. Meillä on yrityksessä todella taitavat tekijät ja huippusuunnittelijat. Ja koen vahvasti, että itse olen tuotannon johtajana juuri oikeassa työtehtävässä. Rakastan sitä, että jokainen päivä on erilainen. ” summaa Tomi.
Myös Iida on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa Necolla on kasassa hyvä porukka, jossa kaikilla on tekemisen meininki.
“Tosi innostavaa päästä luomaan uutta. Meillä on tiiviiksi muodostunut porukka, jossa tuotannon ja suunnittelun välissä kommunikoidaan paljon. Siksi kaikki ongelmatilanteet mitä on tullut vastaan, on saatu nopeasti ratkaistua.” päättää Iida.
Nordic element company, tuttavallisemmin Neco, on pyhäntäläinen puuelementtien valmistaja. Necolla on tuotantokapasiteetilla mitattuna Suomen toiseksi suurimmat muskelit, tietotaitoa kymmeniä vuosia sekä vahvat resurssit ja erinomainen tuotannollinen osaaminen. Yhtiöllä on parhaillaan useita eri kohteita työn alla, kuten Rakka Asuntojen paritaloasunnot Länsi-Espoossa ja SSA:n Dachser Pirkkalan toimitilahanke.