Vuosi Necona – Tehtaan yli 50-vuoden historia näkyy kaikessa tekemisessä

Necon ensimmäinen toimintavuosi on ollut vahva startti ja täynnä kehitystä. Pitkä historia, vankka osaaminen ja tekemisen meininki näkyvät niin tuotannon laadussa kuin työilmapiirissäkin. Kysyimme tuotantojohtaja Tomilta, miltä vuosi on tuntunut ja miltä tulevaisuus näyttää?

Mitä fiiliksiä ja ajatuksia ensimmäinen toimintavuosi Necona on herättänyt?

”Olemme onnistuneet rekrytoinneissa ja saaneet tuotantoomme erinomaisia osaajia. Työilmapiirin eteen on tehty paljon töitä ja sen myötä yhteishenki on noussut uudelle tasolle. Minulla on hirveä into tehdä töitä sen eteen, että saadaan tuotantoa ajettua vielä isommaksi. Nyt on mukava tuntuma markkinasta ja me ollaan saatu erinomaista palautetta työmailta, se ruokkii tekemistä.”

Missä tuotannon vahvuus tällä hetkellä oikeasti näkyy?

”Meillä on nyt todella hyvät tekijät, silloin syntyy laadukasta lopputulosta. Kokeneet työntekijät pystyvät myös osallistumaan tuotekehitykseen omalla ammattitaidolla ja tuomaan näkemyksensä haastavienkin kohteiden toteutukseen. Haluan myös nostaa vahvuutena sen, että tässä kuussa tuplataan naisten määrä tuotannossa, jolloin meillä on 25% tuotannon työntekijöistä naisia. Aika huikeaa, eikö!”

Mitä odotat tulevalta, mitä seuraavaksi?

”Neco kasvaa hallitusti ja markkinaosuus tulee kasvamaan sen myötä kun tehdään asiat oikein. Tuotanto monipuolistuu ja pystymme tarjoamaan asiakkaille yhä kokonaisvaltaisempia paketteja. Elementtitehtaana haluamme oikeasti lyhentää asiakkaan rakennusaikaa, mitä ikinä se sitten tulevaisuudessa meiltä vaatiikaan – olemme mukana!”

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla hyväksyt käytön.